Mun korona

Tämä on minun koronapäiväkirjani. Minut asetettiin karanteeniin kesälomallani ja aloitin työt loman jälkeen tekemällä etätyötä. En koskaan uskonut, että sairastuisin itse. En edes ollessani karanteenissa.

Tuossa tilastossa minäkin olen

Päivä 1 (21.7.2021 Johannan nimipäivä)

Olin etätöissä kotona. Aamusta asti selkääni särki niin, että en kyennyt olemaan paikoillani kuin lyhyitä hetkiä kerrallaan. Välillä istuin läppäri sylissä sohvalla ja välillä seisoin läppäri silityslaudan päällä. Tuskailin ja voihkin kivusta. Yritin venytellä ja liikkua. Kipu yltyi, mitä pidemmälle päivä kului ja päätin jälleen kerran aloittaa urheilun, koska selkäni ei kerta kaikkiaan kestä. 

Työpäivän jälkeen sanoin miehelle, että minun on pakko lähteä kävelylle. Varmistelin monta kertaa, että pärjäisihän hän varmasti, jos olisin hetken pois. Kävelin reittejä, joilla ei näkynyt muita ihmisiä ja puhuin tyttäreni kanssa puhelimessa kaksi tuntia. Tyttö lupasi tehdä minulle treeniohjelman.

Kotona huomasin, että särky oli levinnyt muuallekin kuin selkään. Reisiä ja päätä oli alkanut särkeä. Istuin, makasin, seisoin, kävelin. Otin kipulääkettä. 

Yöllä uni ei kipujen takia tullut. Jouduin kaivamaan kaapista paksumman peiton, koska palelin niin kovasti. Nukahdin muutaman kerran hetkeksi, mutta havahduin lihaskramppeihin, joita tuli erityisesti jalkoihin. Kerran huusin niin, että mies heräsi ja hieroi jalkaani niin, että kramppi laukesi. Siirryin olohuoneen sohvalle, jotta mies saisi nukkua. Minun nukkumisestani ei tullut mitään. 

Sohvalla vääntelehdin ja vaikeroin. Nyyhkytin hiljaa sohvan käsinojaa vasten. Ja huokailin. Päätä särki ja olo tuntui kuumeiselta. Oli kylmä. Mittasin varmuuden vuoksi kuumeen: 38 näytti mittari. Muistan ajatelleeni, että ehkä tämä on jotain hormonaalista ja tarkistin, koska viimeiset kuukautiseni olivat olleet. Korona ei käynyt edes mielessäni, vaikka mies makuuhuoneessa sairasti sitä parhaillaan. Olin juuri tiistaina saanut tiedon negatiivisesta testistä. Nyt oli keskiviikko.

Päivä 2 (22.7.2021 miehen syntymäpäivä)

Kello viisi aamulla tein omaolon oirearvion. Halusin päästä lääkäriin. Oirearvio ei yllätyksekseni ohjannutkaan minua varaamaan aikaa koronatestiin, vaan kehotti ottamaan yhteyttä päivystykseen. Lähetin tuloksen eteenpäin ja sain tiedon, että terveydenhuollosta ollaan minuun yhteydessä mahdollisimman pian, viimeistään kahden tunnin kuluttua. Vihdoinkin! Minä saan apua!!!

Kello 7.30 sain tekstiviestin, jossa luki, että minulle on varattu aika koronatestiin. Eikä! Aloin itkeä epätoivoista itkua. Laitoin äidille viestin. Sanoin, etten kestä enää hetkeäkään näitä kipuja. Ajattelin, että jos minulla olisi ase, ampuisin itseni. 

Kello 8 soitin päivystykseen. Käytössä oli takaisinsoittopalvelu. Hoitaja soitti minulle noin 30 minuutin päästä takaisin. Kerroin kivuista ja sanoin, etten kestä. Sanoin, etten jaksa lähteä testiin, en pysty, ja ettei testi auttaisi minua yhtään. Haluan apua. Hoitaja oli hyvin empaattinen. Kiitin siitä. Lupasin käydä testissä.

Vähän ennen yhdeksää illalla tuli viesti, jossa luki, että minulla on todettu koronavirustartunta. Sitten viestejä alkoikin tulla HUS:sta ja Helsingin kaupungilta. Huomenna soittaisi lääkäri. Ehkä hän voisi auttaa minua. Ehkä saisin jotain lääkettä, mikä auttaisi. Valvoin taas lähes koko yön. Kivut tuntuivat voimistuvan voimistumistaan. Olin kuumeessa. Söin kaikkia mahdollisia lääkkeitä. Mikään ei tuntunut auttavan. Ainoastaan kuume laski.

Päivä 3 (23.7.2021)

Lääkäri soitti kello 11. Hän oli hyvin miellyttävä. Hän kyseli oireitani ja antoi ohjeita. Hän oli sitä mieltä, että minun olisi syytä lähteä Malmin koronaterveysasemalle, jotta minulle voitaisiin aloittaa verenohennuslääke. Samalla saisin kunnon kipulääkkeet. Sanoin, etten jaksa lähteä. En pysty. Haluan olla kotona. Lääkäri antoi luvan, että mies voi viedä minut Malmille, kunhan ei nouse autosta. Mies lähti kuskiksi. Itketti.

Terveysaseman edessä oli teltta, jonne kyltit minut ohjasivat. Teltassa oli neljä pitkää puistonpenkkiä kaukana toisistaan. Kaikilla penkeillä istui joku. Kysyin joltain rouvalta, pitääkö täällä ilmoittautua. Rouva sanoi, että hoitajat tulevat hakemaan järjestyksessä ja teki kädellään kierroksen terveysaseman ovea lähimpänä olevalta penkiltä viimeiselle penkille. Kiitin ja kävelin viimeisen penkin luokse ja istuin maahan asfaltille. Kohta jono siirtyi ja viimeinen penkki vapautui. Kävin siihen makaamaan.

Ei mennyt kuin hetki, kun hoitaja tuli luokseni. Kun selvisi, että minulla on korona, hän saatteli minut sisälle ja vei huoneeseen, jossa pääsin tutkimuspöydälle makaamaan. Huoneessa oli jäätävän kylmä ja pyysin ilmastointia pienemmälle.

Vääntelehdin pöydällä kivuissani ja nyyhkytin. Kiroilin välillä. Kaksi hoitajaa tuli kysymään oireitani, mittaamaan kuumeeni ja ottamaan verikokeen. Sanoivat lääkärin tulevan seuraavaksi. 

Joku hoitaja tuli hakemaan huoneesta jotain. Sanoin, että olen ihan jäässä. Hoitaja sanoi pyytävänsä jonkun toisen, koska hänellä oli potilas. Palelin niin, että menin sikiöasentoon paitani sisään. Kukaan ei tullut. Paitsi lääkäri.

Lääkäri tutki ja kyseli. Oli sitä mieltä, että verenohennuslääke pitäisi aloittaa. Hoitaja tulisi opettamaan minulle, kuinka lääke pistetään. Lupasi lisäksi vahvoja kipulääkkeitä. Lääkäri sammutti ilmastoinnin. Kun hoitajat tulivat, itkin. Halusin kotiin. Joka paikka oli kuin tulessa. Sanoin, että järki lähtee. Pistin piikin vatsanahkaani vihan voimalla ja tyhjensin ruiskun sisällön samanlaisella voimalla. Pääsin lähtemään kotiin. Olin ahdistunut ja peloissani. En tiedä miksi. Olin myös äärettömän vihainen. Soitin miehelle.

Päivä 4 (24.7.2021)

Epidemiologiselta tuli soitto. Vastailin kysymyksiin apaattisena. Kuumetta oli edelleen. En olisi jaksanut puhua. Vaikutti siltä, että vastapuolella oli samat fiilikset. Puhelu oli lyhyt ja ytimekäs. 

Korvaan alkoi sattua. Kysyin mieheltä, muistinko oikein, että myös hänen korvaansa sattui jossain vaiheessa. Muistin oikein. Nukuin melkein koko päivän. Ja hereillä ollessani kaipasin miehen hellittelyä. Välillä kyselin, oliko hän vihainen, kun olin kipeä. Ei tietenkään ollut. Toipilas vielä itsekin. Kipeä ja väsynyt.

Illalla tilasimme ruokaa. Niinkuin joka ilta. Haukkasin kaksi kertaa tortillastani. Ei maistunut. Miehen ruokahalu oli palannut. Onneksi. 

Itketti. Lääkkeet onneksi toimivat. Tunsin syvää kiitollisuutta siitä, kuinka hyvää hoitoa olin saanut. Hävetti kaikki kiukuttelu ja protestointi.

Alkuyöstä alkoi helvetillinen kutina. Sääret, jalkapöydät ja kasvot kutisivat niin, että teki mieli raapia iho verille. Muistin, että miehellä oli ollut sama. Muistin rasvanneeni hänen jalkojaan, kun hän tuli lähes tuskissaan pyytämään minulta apua.

Päivä 5 (25.7.2021)

Nukuin koko päivän. Olin hereillä hetkiä kerrallaan. Päätin, että kerron tartunnastani julkisesti. Kirjoitin Facebokiin:

”Kunnon lääkkeillä ja tarpeeksi isolla annostuksella saan kuumeen kuriin ja kivut siedettäviksi. Viime yönä en valvonut. Heräilin vain välillä särkyihin ja välillä siihen, kun oli kylmä. Pistäminen sujuu hienosti, enkä ole saanut vielä yhtäkään mustelmaa. Vihaisuuskin tuntuu helpottavan. Illalla itketti.

Kutina jaloissa ja kasvojen alueella sen sijaan meinaa saada minut hulluuden partaalle. Siihen ei tunnu auttavan mikään, ei rasvaus eikä raapiminen. Onneksi sitä ei sentään ole koko ajan.

Tekisi mieli lukea, mutta siihen en silmien särkemisen vuoksi pysty. Odotan kovasti, että telkkarista tulisi Marple. Tulisikohan se jo tänään.

On muuten ihan mahtava huomata, kuinka moni ihminen välittää ❤️ Vaikka ei minulla mitään hätää ole 😘”

Sain kommentteina lukuisia tsemppiviestejä. Se tuntui hyvältä. Olin myös kiitollinen jokaisesta yksityisviestistä, whatsapp-viestistä ja puhelusta. Keskustelut olivat ainoita, mihin pystyin keskittymään, vaikka saatoin nukahtaa kesken viestittelyn. Onneksi niitä pystyi jatkamaan myöhemmin. Olin myös kiitollinen miehestä. Olisi kamalaa olla yksin juuri nyt.

Sain tietää, että Marple tulee kello 20. Valmistauduin katsomaan sitä. Nukahtelin niin, etten muista siitä mitään. Aamulla heräsin sohvalta. Taas kerran.

Päivä 6 (26.7.2021)

Heräsin. Ensimmäistä kertaa kurkku tuntui kipeältä. Aloin myös yskiä ja olo tuntui tukkoiselta. Nukahtelin jatkuvasti. Oli vaikea lukea sosiaalista mediaa. Vielä vaikeampi oli kirjoittaa, koska näkö oli selvästi heikentynyt. Otin kipulääkkeet ja kuume laski.

Näin unta, että melkein asuin kommuunissa. Siellä oli minun lisäkseni vanhoja ystäviäni ja tietysti mies. Herättyäni unesta olin valmis muuttamaan kommuuniin. Herätin melkein miehenkin, jotta voisin kertoa suunnitelmastani. Me muutamme kommuuniin. Makasin sohvalla ja katselin asuntoomme, joka näytti siltä, kuin siellä asuisi kaksi lähes toimintakyvytöntä koronapotilasta. En enää halunnut kommuuniin, vaikka siellä olisi varmasti ollut siistimpää.

Heräsin siihen, kun lääkäri soitti. Hän kyseli vointiani ja kehotti juomaan ja syömään. Sanoi sen olevan tärkeää. Lääkäri kysyi, pärjäänkö kipulääkkeillä. Sanoin, että pärjään, kun otan tupla-annoksen. Lääkäri sanoi, että antaa mennä vaan. Pääasia on, että kuume pysyy poissa ja ettei kipuja ole. Hän painotti vielä, kuinka tärkeää minun on jatkaa pistämistä, vaikka olo olisi parempi.

Illalla jaksoin pitkästä aikaa istua. Sain syötyä, vaikka en tuntenut nälkää. Eilen olin saanut hieman sulaneen My Little Pony – jäätelön. Teki taas mieli sellaista. 

Olin yli vuoden vihannut koronaa, mutta en vihannut enää. Korona pakotti minut pysähtymään. Palaamaan perusasioiden äärelle. Töihin ei ole kiire. Mihinkään ei ole kiire. Säällä ei ole mitään väliä. Minulla on kaikki, mitä tarvitsen. Aivan käden ulottuvilla. Se kaikki on nyt kirkkaampana mielessä kuin koskaan.

Särky alkoi taas. Otin lääkkeet. Halusin miehen viereen nukkumaan. 

Päivä 7 (27.7.2021)

Heräsin miehen vierestä. Kuumetta ei enää tuntunut olevan. Yskä oli pahentunut hieman, mutta olo tuntui jo paljon paremmalta. Keitin kahvia ja kastelin parvekekukkaset. Osa niistä oli kuollut. 

Jatkuva huimaus ja näkökyvyn heikkeneminen haittasivat, mutta tuntuivat pieneltä ongelmalta kaiken kokemani jälkeen. Miehen jalkoja kutitti. Olin lukenut jostain, että korona voi vaikuttaa kaikkiin aisteihin. Ajattelin, että ehkä se vaikuttaa minulla näköaistiin. Kutinaa selitettiin jossain sillä, että se saattaa olla tuntoaistin häiriö. Olin myös kuullut, että korona vaikuttaa maksan toimintaan, mikä puolestaan myös voi aiheuttaa kutinaa. Mene ja tiedä.

Väsymys oli jotain käsittämätöntä. Ilmoitin töihin, että aikoisin toipua nyt kaikessa rauhassa ja aloittaa työt vasta 2.8.2021. Eristys päättyy 31.7.2021. Pomon sijainen vastasi, että tietysti minun pitäisi toipua.

En ollut käynyt suihkussa viikkoon. Mutta en välittänyt siitä. Tänään voisin yrittää. Korvaa alkoi särkeä. Ulkona oli helle, mutta minä makasin sohvalla peiton alla. Silmät lumpsuivat, mutta yritin sinnitellä hereillä.

Selkää alkoi taas särkeä, mutta kuitenkin niin että pärjäsin. Yritin vähän liikkua, jos se auttaisi. Olin kuitenkin vain maannut monta päivää. Hengittäminen sattui hieman.

Vein roskat, koska se on sallittua. Ja oikeastaan pakollista. Tarkistin, ettei rapussa ollut ketään. Halusin liikkua. Roskien vieminen oli kuitenkin rankempaa, kuin olin kuvitellut. Hengästyin niin, että oli pakko painua sohvan uumeniin huilaamaan. Ulkona oli helle. Minun ilmani. Päätä alkoi särkeä. Kuume alkoi taas nousta. Tuli epätoivoinen olo. Otin lääkettä. Halusin töihin! Halusin Kalasatamaan!

Kävin suihkussa. Jätin oven auki, että mies pääsee pelastamaan, jos tapahtuisi jotain. Pidin koko ajan seinästä kiinni. Hiuksia lähti tukkoina päästä. En välittänyt. Kampaajani on joskus sanonut, että minulle sopisi myös kalju. Muistin, etten ollut piikittänyt tänään ollenkaan. Oli jo ilta ja ajattelin, että piikin voisi jättää väliin. Mies oli eri mieltä. Kysyin, haluaisiko hän pistää. Neuvoin, kuinka se tehdään ja mies pisti. Varoi satuttamasta minua, vaikka olin sanonut, ettei se satu. Nyt hänkin osasi, jos joskus tarvitsisi, hän totesi. Väsymys tuntui ylivoimaiselta.

Monen päivän näkymät

Päivä 8 (28.7.2021)

Heräsin ennen aamu kahdeksaa. Olo oli melko hutera, mutta päätin kuitenkin keittää kahvia itselleni, vaikka se tuntui lähes ylivoimaiselta suoritukselta. Kaadoin ison mukillisen kahvia itselleni ja kävin sohvalle lähes puoli-istuvaan asentoon makaamaan ja pidin mukia toisessa kädessäni vatsani päällä. Havahduin puolilta päivin siihen, että lähes puoli litraa kylmää maitokahvia oli kaatunut päälleni ja oli kylmä. Myös sohva tuntui märältä. Riisuin iholle liimaantuneen yöpaidan päältäni, käännyin sohvalla toisinpäin ja vedin peiton päälleni.

Heräsin neljän maissa iltapäivällä ja avasin telkkarin. Yskin hereillä ollessani, mutta nukkuessani yskää en ainakaan huomannut. Nukahtelin. Saatoin nukahtaa kesken lauseen, kun olin kirjoittamassa viestiä. Yhden lyhyen viestin kirjoittamiseen saattoi mennä hereilläkin monta minuuttia, kun yritin epätoivoisesti korjata kirjoitusvirheitä. Kaikkia virheitä en edes jaksanut yrittää korjata. Kaikkia en edes huomannut.

Tilasimme ruokaa, vaikka minun ei tehnyt mitään mieli. Olimme juuri alkamassa syödä, kun pahoinvointi yltyi niin voimakkaaksi, että oksensin. Nukuin taas. 

Heräsin illalla ja oli edelleen huono olo. Vastailin ystäviltäni tulleisiin viesteihin, mutta kirjoittamisesta ei meinannut tulla mitään, joten siirryin lopulta ääniviesteihin. Yskä tuntui pahentuneen taas, mutta oli siedettävä. Suu kuivui, vaikka naukkailin vettä jatkuvasti. En kuitenkaan pystynyt juomaan lasillista vettä kerralla, koska se aiheutti oksentamisen.

Katsoin vielä hetken telkkaria ymmärtämättä siitä mitään. Menin sänkyyn ja puhuin unissani. Miehen huominen töihin paluu teki levottomaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *