Epäonnistunut tyttö

Keskusteluni erään nuoren kanssa jäi vaivaamaan. Nuoren huoli siitä, kuinka kaikki menevät eteenpäin paitsi hän, oli todellinen ja aiheutti ahdistusta. Kysyin, mitä eteenpäin meneminen hänelle tarkoittaa. – No sitä, että menee naimisiin, saa lapsia, valmistuu, hankkii oman asunnon. Niin, kaikkea sellaista.

Hesarista luin, kuinka 22-vuotias nuori mies sanoi, että nyt täytyy bilettää, koska parin vuoden päästä ei enää voi. Kun on 25-vuotias, pitää ostaa talo.

Minusta on surullista, millaisen kulttuurin olemme luoneet tai mitä olemme vähintäänkin ylläpitäneet siitä, millainen elämä on arvokasta ja tavoiteltavaa. Kun elämän itsessään pitäisi olla arvokasta ja jokaisen ihmisen pitäisi olla arvokas vain siksi, että on ihminen.

Kun nuori sitten yhteiskunnan paineesta menee eteenpäin tavalla, jolla ansaitsee kunnioitusta, hän huomaa 40-vuotiaana haluavansakin palata takaisin. Elämä on pelkkää työtä, kiukuttelevia ja likaisia lapsia, puoliso, josta hän on etääntynyt jo vuosia sitten. Yhteinen omaisuus tai velka sekä maailman mukavin puolison sukulainen saavat kuitenkin jäämään, junnaamaan paikoilleen.

Eteenpäin meneminen on pysähtynyt jo vuosia sitten. Jos sitä koskaan on ollutkaan. Sitä on saatu näennäisesti ylläpidettyä. Elämästä on tullut suorittamista. Siitä on tullut Reimaa, Volvoa, Tupperwarea ja koira. Ja kun tyhjyys alkaa kolkutella ovelle, on pelastuksena skandinaavinen sisustus, lasten soittokerhot, puolison rahapussi, Marimekko ja perhelomat, joita kukaan ei jaksaisi. Ja sosiaalinen media välittää näitä iloja koko maailmalle, joita sitten tykkäyksin ja sydämin kanssaihmiset palvovat.

Eteenpäin on mentävä, ja pahimmassa tapauksessa hinnalla millä hyvänsä. Sosiaalinen paine hengittää niskassa ja nuori kokee, että on epäonnistunut, jos ei täytä näitä asettamiamme odotuksia. Me vaadimme aivan huomaamattamme kiiltäviä kuvia. Eikä kukaan meinaa uskaltaa sanoa työpaikan kahvipöytäkeskustelussa, ettei omista mitään. Ja ettei vielä 40-vuotiaanakaan ole naimisissa.

Nuori ja keskustelu päättyi lopulta hyvin. Ainakin olosuhteisiin nähden. Hän luopui siitä tuhoisasta elämästä, jossa hänen oli pitänyt mennä eteenpäin. Elämä ja vapaus saivat kuitenkin kaverikseen kokemuksen epäonnistumisesta. Häpeän kokemuksen ravinnon.

Me olemme rakentaneet kulttuurin, jossa pitää mennä eteenpäin yhteiskuntamme arvokkaana pitämällä tavalla. Näin aiheutamme häpeää niille, jotka ”epäonnistuvat”. Sitä ei varmasti kukaan halua toiselle tehdä. Häpeä tuntuu koko kehossa ja sielussa niin, että on pakko piiloutua. Suojella itseään. Se vahvistaa entisestään hyvinvoinnin kokemusta tuhoavaa häpeää.

Koska me olemme rakentaneet, me voimme myös purkaa. Se ei ole helppoa, mutta mahdollista se on. Se vaatii erilaisia ulostuloja, rohkeutta puhua. Näyttää, että välillä tuntuu ihan saatanan pahalta. Kertoa vaietuista aiheista. Rikotaan rajoja tai ainakin ylitetään niitä. Mennään eriparikengillä töihin. Tehdään epäonnistumiset juhlaksi, koska ne jos mitkä saattavat lopulta olla niitä elämän parhaita lahjoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *