Politiikkaa vai pornoa

Olen koko koronakevään ja -syksyn kiinnittänyt huomioni siihen, millä tavalla erilaiset mediat ovat tuoneet esiin hallituksen ja opposition jatkuvan kädenväännön. Olen myös itse seurannut tätä vääntöä sekä suorissa lähetyksissä että lehdissä, televisiossa ja sosiaalisessa mediassa. Samalla ihmiset erilaisilla sosiaalisen median foorumeilla ottavat kantaa puolesta ja vastaan ja kaikkea siltä väliltä, loukkaavat toisiaan ja loukkaantuvat toisilleen vastakkaisten kannanottojensa takia. Ehkä kuitenkin yhtenä erityispiirteenä muihin vuosiin verrattuna on ollut se, miten hallitus ja oppositio ovat keskusteluissa, väittelyissä, aggressiivisissakin kommentoinneissa ja jopa vihapuheessa yksilöityneet kahdeksi puolueeksi – hallitus SDP:ksi ja oppositio Kokoomukseksi. Jopa aina niin vahva perussuomalaisuus on alkanut häivyttyä Kokoomuksen taustalle. Nyt on tosi kyseessä. Nyt ei ole kysymys enää koronasta, lakien valmistelusta, elvyttämisestä, työllistämistoimista tai budjetoinnista. Koronasta vaikuttaa tulleen suomalaisten terveyden uhkaajan sijaan vain lyömäase kahden puolueen välille. Nyt pelataan ja kovaa pelataankin. Muutaman kuukauden päästä on vaalit. Mutta kansa ei tätä muista lukiessaan lehtijuttuja, katsoessaan televisiota tai jakaessaan mitä kummallisempia juttuja ja kuvia sosiaalisessa mediassa.

Sosiaalisessa mediassa kansa vaatii päänahkoja ja loukkaantuu, kun niitä vaaditaan. Taistelu on veristä ja ihmiset riitelevät, eivät asiat. Mutta eivät asiat todellisuudessa voisikaan riidellä. Asia ei nimittäin ole elollinen olento, eikä sillä ole tunteita. Riitely on toimintaa ja riita tulee silloin, kun tunteet astuvat mukaan kuvioihin. Ihminen, joka on keksinyt sanonnan ”asiat riitelevät, eivät ihmiset” ansaitsisi Nobelin rauhanpalkinnon. Tämän sanonnan nimissä riitelystä on tehty hyväksyttävää muuallakin kuin lasten hiekkalaatikolla, liikuntatuntien pesismatseissa, nuorison katutappeluissa ja parisuhteissa. Riitely on hyvä ja hieno asia, koska asiathan ne vain riitelevät! Voin siis ulkoistaa itseni täysin omasta toiminnastani ja olla ottamatta vastuuta omasta, huonosta ja aggressiivisestakin käytöksestäni. Sanokoot kuka mitä tahansa, minä väitän, että riitelylle hyvin ominaista on toisen ihmisen syyttely, haukkuminen ja solvaaminen. Riitelyllä harvemmin ratkaistaan ongelmia, yleensä sillä aiheutetaan niitä lisää. Ainakin silloin, kun riidan osapuolet eivät ole valmiita pyytämään toisiltaan, ja antamaan toisilleen anteeksi. Lisäksi omaa toimintaansa pitäisi pystyä muuttamaan.

Hallituksen ja opposition välisessä retoriikassa ja sitä vahvistavissa äänensävyissä ei myöskään ole kyse siitä, että asiat olisivat toistensa kimpussa. Jos joitakin vuosia sitten politiikan toimittajat ja asiantuntijat pohtivat, mitä Halla-aho tarkoittaa, nyt minun on lähes päivittäin kysyttävä itseltäni, mitä Marin ja Orpo tarkoittavat. Epäselväksi ei ole kuitenkaan jäänyt, että painia käydään henkilöiden välillä. Ei ainakaan minulle. Ja yhtä hölmöläisten sanonta kuin sanonta asioiden tukkanuottasista, on jo sanonnaksi kaiken kansan suussa muotoutunut ”en äänestä puoluetta vaan henkilöä”. No kukas sen puolueen tekevät elleivät henkilöt. SDP ja Kokoomus (Marin ja Orpo) tuntuvat ottavan nyt pelissä kaiken irti toisistaan ja media ja eduskuntatalo ovat ne areenat, jotka he ovat taistelulleen valinneet.

Oli miten oli, kylmän sisällissodan ainekset ovat olemassa. Ne, joiden kuuluisi sanonnan mukaan riidellä, tuntuvat unohtuneen. Opposition tehtävä hallituksen toiminnan arvostelijana, vaihtoehtoisten ratkaisujen esittäjänä ja ministereiltä perustelujen vaatijana on vaihtunut kansan silmien edessä edustaja Orpon johdolla pääministeri Marinin haukkumiseen ja syyttelyyn milloin mistäkin aiheesta. Pääministerin tehtävä hallituksen johtajana ja eri hallitusryhmien näkemysten yhteensovittajana sekä hallituksen ja eduskunnan työn yhteensovittajana on puolestaan alkanut näyttäytyä jatkuvana Marinin oman henkilökohtaisen toiminnan puolusteluna, Orpon sanomisten nolaamisena ja oman puolueensa toiminnan nostamisena Kokoomuksen toiminnan moittimisella. Komsii komsaa! Tätä kehää pyöritään nyt huolestuttavalla tavalla ympäri ja yhteen törmätään. Kauhuskenaariona on se, että oikeat asiat, kuten työttömyys, köyhyys, velkaantuminen, ja kansalaisten turvallisuus, jäävät riitapukareiden jalkoihin heidän ajaessaan vain omia etujaan. Kummaltakin on tuntunut unohtuneen esimerkillä johtamisen merkitys ja ennen kaikkea se, miksi kansa on heidät tehtäväänsä valinnut. Politiikka ei ole enää vain sirkushuvia kansalle, vaan pahamaineista pornoa, jonka katsomista täytyy kohta hävetä ja siihen osallistumista varoa, ettei vaan jää kiinni sellaisten rajojen ylittämisestä, joita suomalainen moraalikäsitys ei hyväksy. Vihreät valinnat alkavat tuntua turvallisilta. He sentään tyytyvät vain vaatimaan kannabista lailliseksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *